Katsaus vuoteen 2023
Vuosi on vaihtunut ja tilinpäätös on jo viimeisiä piirtoja vaille valmis, joten on hyvä aika vilkaista vielä kerran peräpeiliin. Tässä siis ajatuksia ja katsaus vuoteen 2023.
Vuosi 2023 lukujen valossa
Hooässän liikevaihto karkeasti laskien tuplaantui verrattuna edelliseen tilikauteen. Samaan aikaan kannattavuus parani merkittävästi. Liikevaihtoa kertyi 122 000€, josta tulosta jäi kulujen jälkeen 32 000€. Lukujen valossa siis ihan kelvollinen vuosi.
Liikevaihto koostui pitkäaikaisista yhteistöistä, vakuutusmyynnistä, yritysvalmennuksista ja muutamista yksittäisistä vinkkisopimuksista. Muutamia isompi tapahtuma mahtui vuoteen 2023.
Irtaantuminen Pihatehtaasta
Loppusyksystä päätimme Pihatehtaan yrittäjien kanssa yhteisymmärryksessä päättää sopimukseni Pihatehtaan kanssa. Möin osakkeet ja lopetin lokakuussa. Samalla sain kalenteriini paljon tilaa uusille projekteille. Pihatehdas työllisti minua todella paljon ja koin, että olin saanut työni ”valmiiksi” Pihatehtaan yrittäjien Laurin ja Elinan kanssa.
Saimme Pihatehtaalla paljon aikaiseksi yhteistyömme aikana. Liikevaihto viisinkertaistui parissa vuodessa ja samalla liiketoiminta muuttui kannattavaksi. Maailmantilanne asetti omat haasteensa, kuten monilla muillakin toimialoilla. Tsemppiä tulevaan Lauri ja Elina!
Yritysvalmennuksia vuonna 2023
Viime vuoden kiirettä kuvaa hyvin se, että minulla oli vain yksi yritysvalmennusasiakas, Pirkanmaan rakennuspalvelu. Yritys oli jo ennen yritysvalmennusta hyvässä vauhdissa, mutta tein Joelin kanssa paljon hommia toimiston puolella. Mikäli haluat tutustua tähän tarkemmin, teimme yhteistyöstä myös asiakastarinan, voit lukea sen tästä.
Odotukset vuodelle 2024
Jatkan pitkäaikaista yhteistyötäni Planiuksen kanssa ja lisäksi edustajasopimukseni Suomen Yrittäjäturvan kanssa on edelleen voimassa. Jos olet yrittäjä, etkä oikein tiedä, mistä sosiaaliturvasi koostuu, ota minuun yhteyttä. Sen jälkeen tiedät.
Näiden lisäksi yritän ehtiä tekemään tänäkin vuonna yritysvalmennuksia ja itseni tuntien virittelen jotain uusiakin juttuja tämän vuoden aikana.
Lukujen valossa olin tyytyväinen vuoteen 2023, mutta tietenkin tähtäintä pitää pikkuisen nostaa tämän vuoden suhteen.